S I A M E S E

Päätin jatkaa linjaani ja yrittää mahdollisimman hyvin purkaa otsikon ja tekstin välisen nimettömän ja tuntemattoman siteen. Tietenkin omaperäinen ja iskevä otsikko rakentaa lukijansa mieleen, joko kiinnostavan, neutraalin ja mustan aukon kokoisen mielikuvan minkälainen tuota "suurta" otsikkoa seuraava teksti mahtaisi olla. Lukiessaan otsikon aivot alkavat tuottamaan mielikuvia ja -yhtymiä mitä tulossa mahtaa olla.

Mitä jos mielenkiintoista otsikkoa ei keksi? Voiko sen irroittaa kontekstistaan ja luoda sillä oman taiteenlajinsa, jossa otsikko ja teksti elävät toisistaan riippumatonta elämää? Pystyykö lukijan mielen valjastamaan tuottamaan otsikosta ja tekstistä eriävää tuotetta? Miksei: luomalla tekstissä lukijalle kokemus siitä, että otsikko ja teksti eivät ole luotu samassa inspiraatiovimmassa, vaan erikseen toisista riippumattomissa tilanteissa. Kuinka tämän välittää lukijalle ja kuinka otsikosta saa kaikkein parhaiten luotua oman kokonaisuutensa? Mahdollisimman pitkä otsikko? Kenties lyhyt? Pitkällä otsikolla on erittäin helppo viedä lukijan mieltä kohti omaa tarkoitusperiään, mutta siinä menettää lukijan oman aivotyöskentelyn, joka taas on lyhyen otsikon mahtava piirre. Lyhyellä otsikolla on erittäin vaikeaa saada lukija tajuamaan sen tarkoitus ja se luo virhemahdollisuuden siihen, että lukija alkaa yhdistämään tekstiä itse otsikkoon tienviittojen ja ristiriitojen puuttuessa.

Vaikeutta lisää myös se kuinka otsikko on muotoiltu ja suuresti myös sen kiinnostavuus. Kuinka pitää lukija koukussa otsikkoon JA tekstiin sekä kuinka mieli saadaan tuottavuuden tielle? Jos asennoituminen on aina ollut sellainen, että luodaan tekstistä ja otsikosta omat kokonaisuutensa ongelmaa ei ole, mutta jos otsikko on muotoiltu tekstiä silmällä pitäen miten se vaikuttaa lopputulokseen? Olisiko tulos ollut toinen, jos otsikko ei tukisikaan tekstiä? Empiirisillä tutkimuksilla asiaan saisi konreettista faktatietoa, mutta on asia erikseen ketä tämä todellisuudessaan kiinnostaa. Ehkä tämä on vain omanlainen tapa ajatella asioita ja kokonaisuuksia - uusia, mielenkiintoisia sekä monesti myös irrelevantteja asioita tällä keinoin löytää helposti ja varmasti. On tietenkin hyvä miettiä miksi luoda kahta erilaista näkemystä tavallaan samasta asiasta? Luomalla kaksi eri kontekstia saadaan kaksi eri näkökulmaa.

Saadakseen lukijan miettimään itse otsikkoa ja tekstiä omina kokonaisuuksina tuon otsikon ja tekstin näkymätön suhde pitää tuhota jo mahdollisimman hyvissä ajoin tekstiä, jotta saadaan aikaan synapsien myötä kovenema aivomyrsky. Lukiessaan tekstiä ja kun otsikko on irroitettu kontekstista saadaan molemmat tekstit elämään omaa elämäänsä lukijan mielessä. Pohdintoja, mielipiteitä, outoa tunnetta. Se on tarkoitus. Lukija tavallaan luo valmiiksi kirjoitettuun tekstiin oman vastineensa tuon otsikon pohjalta ja osaa antaa erilaisia näkökulmia. Tämän ajattelutavan kaikkein vaikein osuus on se, miten lukija saadaan ajattelemaan otsikko omana entititeettinään, eikä vain sanaparina tai irrallisena leijuvina kirjaimina, vaan viereikkäin eri tasoilla matkaavina vuoristoratoina? Tietenkin tämä ajattelutapa ei todellakaan sovi kaikille ja monille tämä vaikuttaa niin irrationaaliselta, mutta onko siinä jotain väärää miettiessään erilaisia näkökulmia kirjoittamiseen?